lauantai 10. toukokuuta 2014

Eye candy!


Kävin eilen showroom d'Orolla järjestettävässä lanseeraustilaisuudessa jossa julkaistiin Aki Choklatin Tillanderille suunnittelema nahkalaukkumallisto. Ystäväni Janette oli kutsuttu tilaisuuteen ja pääsin hänen avecinaan myöskin ihastelemaan tätä mieletöntä laukkumallistoa. Tapahtuma oli viihtyisä ja lämminhenkinen ja tunsin oloni heti sisään astuessa erittäin tervetulleeksi. Oli kunnia tavata Tillanderin toimitusjohtaja Teemu Konttinen ja tietysti myös ihana Aki Choklat, joka jälleen kerran oli aivan yhtä hurmaava ja ystävällinen herrasmies kuin viime tapaamisellamme.

Laukut ovat  niin kauniita kuin myös erityisen käytännöllisiä! Jokaisesta Italiassa käsityönä tehdystä laukusta ja lompakosta huokuu sen laadukas kädenjälki ja materiaalit. Iskin näistä kaunokaisista silmäni erityisesti alimmassa kuvassa keskellä näkyvään mustaan nahka clutchiin. Fiilistelin laukkua käsipuolessani leveä hymy naamallani ja näin jo silmissäni kuinka jonain kauniina päivänä marssin ostamaan itselleni ihan ikioman Tillanderin käsilaukun! 

Tilaisuuden jälkeen menimme Janetten kanssa käymään Fashion stock sales tapahtumassa vanhalla ylioppilastalolla ja löysimme molemmat sieltä unelmiemme kenkäparit! En malttanut odottaa 5 minuuttia kauempaa vaan vetaisin heti uuden Finsk kenkäparin jalkaani ja tepustelin niillä onnellisena koko päivän. Kuinka kauan olenkaan haaveillut omistavani Finskin kengät! <3 

Tämän jälkeen napsittiin muutamat kuvat vesisateen armoilla ja lähdimme väsyneinä mutta onnellisina kotiin :)

Ihanaa viikonloppua!! <3





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti